Maltavastaaja vailla Erasmus-pöhinää

Täällä sitä ollaan, lentokentällä. Vuosi sitten tehdyt suunnitelmat ovat toteutumassa muutamien seuraavien tuntien aikana. Suomen pakkaset ja kinokset vaihtuvat Maltan toivottavasti vähälumisempiin maisemiin.

Viimeisten viikkojen aikana yleisin minulta kysytty kysymys on ollut, miltä nyt tuntuu. En oikein osaa vastata tuohon kysymykseen.

Olen jäänyt täysin paitsi Erasmus-pöhinästä. En ole hehkuttanut tulevaa monikansallista ystäväpiiriäni, enkä korkannut matkan ensimmäistä olutta heti turvatarkastuksen jälkeen. En myöskään steppaa pitkin lentokentän käytäviä Erasmus-lippis päässäni julistaen maallikkosaarnaajan tavoin kuinka Erasmus on elämäntapa.

Viimeisten päivien aikana minusta on tuntunut surulliselta ja haikealta. Tuskin tulen tulevien neljän kuukauden aikana kaipaamaan suomalaisia ruokia, saunaa tai hiihtolatuja (saunassa käyn keskimäärin kahdesti vuodessa, ladulla kerran vuosikymmenessä). Surulliseksi minut tekee se, että minulla jää varsin onnellinen elämä tauolle Suomessa. Omassa kodissani minua odottaa poikaystävä, kotikodissani perhe ja ympäri maata hyviä ystäviä. Skype toimii onneksi Maltallakin ja lentoja tuohon väliaikaiseen kotiini saa varsin halvalla. Mutta ei videopuhelu todella korvaa toisen ihmisen läsnäoloa.

Haikeus on nostanut päätänsä etenkin viime päivinä. Eilen herkistyin, kun radiosta soi Haloo Helsinki! -yhtyeen kappale Maailman toisella puolen. Lähtötarkastuksen jälkeen mukava nainen toivotti minulle hyvää matkaa. Kiitin häntä rauhallisesti, vaikka mieleni olisi tehnyt halata häntä kyyneleet silmäkulmissa kimmeltäen.

Olen ollut myös ahdistunut. Siitä saanko matkalaukun kiinni (sain!), ovatko käsimatkatavarani liian painavat (ovat) ja että ehdinkö jatkolennolleni Lontoossa (se selviää pian). Viime yönä nukuin muutaman minuutin pätkissä, kun ajattelin itseäni riuhtomassa maratonia Heathrown lentokentällä.

Kuten huomaatte, ei lähtöni ole ollut niin ruusuinen ja idyllinen kuin voisi kuvitella. Olen kuitenkin lähdössä matkalle innoissani enkä kenenkään pakottamana. Keskityn odottamaan pieniä iloja ja nautintoja: lämmintä säätä, ulkomaalaisessa ruokakaupassa ostosten tekemistä sekä markkinoilla luultavasti varsin halvalla myytävää kalaa. En rakenna ennakko-odotuksistani turhan suuria. Niin en pety, vaikken saisikaan sydänystäviä jokaisesta Euroopan maasta. Voin iloita ihmisistä, vaikka he piipahtaisivat elämässäni vain tämän kevään ajan.

Mitä pidemmälle lentokentän uumeniin olen päässyt, sitä herkemmässä on hymyni ollut. Tämä on kuitenkin tähänastisen elämäni suurin seikkailu.