So long, farewell Malta

Olo on hämmentynyt ja hieman itkuinen. Nelisen kuukautta sitten istuin taksin takapenkillä tuppisuuna matkalla Maltan kansainväliseltä lentokentältä kohti uutta väliaikaista kotiani. Hetki sitten istuin taksin etupenkillä jutellen taksikuskin kanssa. Nyt odotan lentoni lähtöä. Neljä kuukautta. Se on ohi.

Olen yllättävän hyvin pitänyt tunteeni kurissa. Hienoista haikeutta on ollut aistittavissa koko viikon, mutta vasta eilen aamulla bussissa istuessani valutin ensimmäiset kyyneleet aurinkolasieni suojassa. Kuuntelin toista virallista kotiinpaluubiisiäni, The Buskerin Home-kappaletta (toisen virallisen kappaleen löydät postauksen lopusta). En tiedä itkinkö, koska suren lähtöä vai oliko kyseessä kuitenkin ilon kyyneleet, olenhan palaamassa kotiin.

Eilen illalla kokoonnuimme illallisen ja viinin ääreen. Jotenkin sitä aina onnistuu keräämään ympärilleen juuri ne oikeat ihmiset, ne joiden kanssa palaset vain loksahtavat vaivattomasti paikalleen. En olisi voinut kuvitella parempaa kaveriporukkaa. Yksi pieni romahdus tapahtui illan aikana, kun sain maailman isoimman jäähyväiskortin, johon oli saatu kiteytettyä onnistuneesti koko Malta-Laura.

Surullisinta tässä kaikessa onkin se, että Malta ei tule enää koskaan olemaan samanlainen. Olen elänyt nämä neljä kuukautta kauniin aurinkoisessa Erasmus-kuplassa, jossa viini on halpaa, ihmiset ihania ja elämä muutenkin varsin huoletonta. Maltasta ehti tulla koti. Mutta kerran kun tuon kuplan puhkaisee, sitä ei saa enää koskaan ehjäksi. Vaikka palaisin Maltalle heti elokuussa, ei se olisi enää sama paikka. Minulla ei olisi Maltalla enää yhtään ystävää, ei ketään jonka kanssa syödä frozen yogurtia tai toivoa DJ:ltä Barbie Girliä tai muita klassikkobiisejä.

Jollain tavalla joudun myös hyvästelemään Malta-Lauran. Malta-Laura ei ole koskaan väsynyt pimeyden takia, hänelle sipsipussi on hyväksyttävä aamiainen ja Backstreet boys vastaus kaikkeen. Hän ei maksa laskuja eikä juuri kokkaa. Puhelut hän hoitaa prepaid-liittymällä ja netissäkin roikkuu harvemmin kuin Suomi-Laura.

Onneksi pieniä palasia tästä uudesta persoonastani voin viedä takaisin Suomeen. Ja hei, olisihan se nyt aika laimeata, jos en olisi vaihtoni aikana kokenut jotain suurta valaistumista tai elämää muuttavaa oivallusta.

Olen oppinut luottamaan siihen, että kaikki kyllä järjestyy. Oli kyse sitten lentokoneen vaihdosta, liian painavasta matkalaukusta tai erikoisluvan saamisesta kurssin suorittamiseksi, asiat lutviutuvat myös ilman jumalatonta stressaamista. Ja jos alkaa ahdistaa, kurkkua kuristavan tunteen voi pilkkoa mielessään pienemmiksi, helpommin käsiteltäviksi palasiksi. Ei sillä etten vieläkin ahdistuisi tietyistä sosiaalisista tilanteista, mutta osaanpahan ainakin vinkata tarjoilijan pöytään maailmannaisen varmuudella.

Rajallisella vaatevarastolla (nyt nauravat ne, jotka näkivät laukkuvuoren jonka raahasin mukanani lentokentälle) eläminen on myös antanut uutta puhtia vaatekaapin karsimiseen. Vuosia takaraivossa muhinut projekti voisi tänä kesänä vihdoinkin edetä esimerkiksi kirpparipöydän varaamisella. Yleinen siivoamisinto on myös kasvanut. Haluaisin päästä järjestämään keittiön kuiva-ainekaappeja ja kuuraamaan lattioita. Vaikka omaa siivoojaani Garden viewssa rakastinkin, hän oli tiettyjen asioiden suhteen varsin suurpiirteinen (jalkapohjat likaantuivat huoneessani muutaman askeleen jälkeen). Tietysti alati vaihtuvilla kämppiksilläkin oli oma vaikutuksensa asunnon siisteyteen.

Olen myös oppinut paljon ystävyydestä. Joskus pitää lähteä kauas nähdäkseen lähelle. Pitkät kirjeet, Facebook-viestit ja kortit muistuttivat kerta toisen jälkeen siitä, kuinka upeita ihmisiä olen lähipiiriini onnistunutkaan hankkimaan. Ehkä jatkossa voisin ainakin kerran parissa viikossa television tuijottamisen sijaan käyttää illan kirjeiden kirjoittamiseen.

Kaikesta huolimatta olen päässyt sinuiksi lähtöni kanssa. Tämä kappale elämästäni on nyt ohi ja on aika jatkaa eteenpäin. On aika palata kotiin. Koti. Tuo sana tuntuu lämpöisemmältä ja rakkaammalta kuin koskaan ennen.

Väliaikaista vaihto on vaan

Tänään on vaihtoni ensimmäinen viimeinen päivä. Viimeinen lauantai Maltalla. Tasan viikon päästä, jos VR suo, minun pitäisi olla jo Jyväskylässä. Outoa.

Viime aikoina olen miettinyt yhä useammin viimeisiä hetkiä ja kertoja. Oliko tämä viimeinen kerta kun näen tämän ihmisen? Oliko tämä viimeinen visiitti kantabaarissa? Käynkö enää tämän jälkeen hakemassa sipsipussia lähikaupassa? Oliko tämä viimeinen katse kohti Vallettaa?

Eräänä iltana Madridissa en saanut unta. Unihiekan sijaan pääkoppaa kutitti tieto siitä, että aika Maltalla ei välttämättä riitä kaikkeen siihen mihin toivoisin sen riittävän. To do -listalleni jäisi lukuisia kohtia, joita en ehtisi koskaan vetää yli. Kaiken lisäksi aikaa viimeisten päivien nautinnolta kahmisivat esseet, joita joutuisin naputtelemaan pimeässä huoneessani yömyöhään. Ahdisti.

Lentokentällä odottaessani paluulentoa Maltalle kirjoitin listan kotiinpaluun hyvistä ja huonoista puolista. Aloitin positiivisilla seikoilla: rakkaiden ihmisten näkeminen, oma koti ja Suomen kesä olivat listan kärkikahinoissa. Seuraavaksi listasin Maltalta lähdön huonot puolet (niitä nyt ei tarvitse varmaan edes eritellä jos näkisitte kuinka hyvän rusketuksen olen saanut ja kuinka hauskaa pienessä Erasmus-kuplassamme onkaan). Lopuksi mieleeni alkoi kuitenkin nousta vielä lisää hyviä puolia Suomeen paluusta. Oma polkupyörä, mummola, uuniruoat, aamun sanomalehti suomeksi. Ahdistus katosi.

Tiesin jo ennen Maltalle lähtöä, että kyseessä tulee olemaan varsin lyhyt ajanjakso. Neljä kuukautta ei ole juuri mitään ihmiselämässä. Väliaikaista vaihto on vaan.

Tuon ajatuksen muistaminen helpotti. Jokainen täällä jäljellä oleva päivä tuntuu yhä arvokkaalta, mutta toisaalta en jaksa stressata siitä, onko jokainen minuutti tästä viikosta ikimuistoinen. Viimeistä lauantaita Maltalla ei tarvitse viettää laitesukellusta opetellen tai Pacevillessa villisti tanssien. Ihan yhtä hyvin sen voi viettää sipsipussi kainalossa läppärin ääressä. Sillä se tuntuu oikealta juuri nyt.

Madridin aakkoset

Vietin tosiaan viime viikolla muutaman päivän Madridissa. Aakkostin parhaat vinkit ja muistot tähän jättipostaukseen.

A – Aukiot

Madridin karttaa katsoessa huomaa varsin pian, että etenkin keskustan alueella aukioita on hieman joka kulmalla. Itse istuskelin parinakin päivänä Plaza de Españalla auringosta ja lukemisesta (katso kohta L) nauttien. Plaza Mayor aivan Solin (katso kohta S) kupeessa oli puolestaan liian ruuhkainen minun makuuni.

B  – Books

Paseo de los Recoletos -katua jakaa kaunis puiden reunustama bulevardi. Pienellä kävelytiellä on vieri vieressä lukemattomia kirjakojuja, joissa myydään etenkin käytettyjä kirjoja. Mukaani tarttui kiiltokuva-arkki, jonka identtinen kopio minulla on ollut lapsena. Lisäksi ostin pienen, espanjankielisen runokirja, koska se tuntui hyvältä (katso kohta Z). Yritin ostaa rakkausrunoja, mutta en ole aivan varma, onnistuinko siinä. No, jos luen runoja ääneen ilman sanakirjaa, kuulostavat ne varmasti ihan tarpeeksi romanttisilta.

C – Centro de Arte Reina Sofia

Nykytaiteeseen keskittynyttä museota ei tulisi yhdenkään Madridissa vierailevan jättää väliin. Opiskelijakortti oli jälleen valttia, sillä tarpeeksi nuoret opiskelijat pääsivät huikeiden taideaarteiden keskelle ilmaiseksi. Suuren vaikutuksen minuun tekivät valokuvat, mutta oli hienoa nähdä myös ensimmäistä kertaa Dalía (katso kohta D) sekä Picassoa (katso kohta G) livenä.

D – Dalí

En ole tosiaan muistaakseni koskaan aiemmin nähnyt Dalín taideteoksia livenä. Vaikka kerroksessa, jossa taiteilijan töitä pidettiin näytillä, oli hieman ruuhkaisempaa kuin ylemmissä kerroksissa, oli näiden teosten ihmettely kyllä pienen ihmisiin turhautumisen arvoista.

E – Español

Luin aikanani lukiossa hetken päähänpiston ansiosta espanjaa, ja ylioppilaskirjoituksissa olin vahva A-luokan kielitaituri (sarkasmimerkki). Kummasti nuo opit jostain selkärangasta nousivat mieleen, sillä Madridissa kukaan ei tuntunut osaavan englantia. Siinä sitten espanja-englanti-siansaksa -höpötyksellä hoidettiin kaikki asiat. Nyt Maltalle palattuani olen meinannut edelleen viljellä asiakaspalvelutilanteissa sanoja gracias ja sí.

F – Fillaristit (ja muut urheilijat)

Madridilaiset antoivat itsestään varsin sporttisen kuvan. Suosikkipuistossani (katso kohta P) sai väistellä jatkuvasti lenkkeilijöitä, pyöräilijöitä ja rullaluistelijoita. Voi, kylläpä kaipaankin jo vanhaa mummokonkeliani, joka Jyväskylässä minua odottaa.

G – Guernica

Yksi Pablo Picasson  tunnetuimmista töistä oli todella vaikuttava näky. Valtavan kokoinen taulu näkyi aluksi vain osittain turistilauman takaa, mutta silti se aiheutti suurta kunnioitusta. Tuon taulun yksityiskohtia jaksoi ihailla hyvän tovin.

H –Humanistin alue

Malasañjan alue markkinoitiin minulle "sellaisena boheemimpana humanistin alueena". Kapeita kujia reunustivatkin toinen toistaan herttaisemmat ravintolat ja kuppilat, harmi vain että olin liikkeellä aamupäivällä, jolloin suurin osa niistä oli vielä kiinni.

I – Islazul

Varsin aikaisen herätyksen jälkeen en uskaltanut varata ensimmäiselle päivälleni Madridissa kovin kummoista tekemistä. Suunnistin siis Madridin toisen Primarkin perässä Islazul-ostoskeskukseen. Maltan pienten (ja huonojen) putiikkien jälkeen ostoskeskus ja valtava ruokakauppa tuntuivat aivan ihanilta. Saman katon alla on lukemattomia vaatekauppoja H&M:stä Stradivariukseen. Söin myös elämäni ensimmäistä kertaa Taco Bellissä (tällä asialla sain aiheutettua kateutta ainakin kahdessa henkilössä).

J – Juhlapuvut

Jostain syystä varsin monet ihmiset tuntuivat pitävät kansallispukuja muistuttavia juhlapukuja päällään kaupungilla kävellessään. Sattuuko joku tietämään miksi?

K – Kuninkaallinen palatsi

Opiskelijakortilla visiitti kuninkaalliseen palatsiin maksoi viisi euroa. Oli muuten jokaisen kolikon arvoinen kierros. Koristeellisissa saleissa kiertäessä sai niska vääränä käännellä päätään, jotta jokaisen kauniin yksityiskohdan ehti varmasti nähdä.

L – Lukeminen

Koska yksi reissuni tärkeimmistä tavoitteista oli kerätä energiaa Maltan viimeisiä opintoponnisteluja varten (katso kohta Z), kulki laukussa jatkuvasti mukana kirja. Sain vihdoin luettua loppuun jo Ateenassa aloittamani Lucy Dillonin A Hundred Pieces of Me ja lukaisin myös Cecelia Ahernin kirjan Girl in the Mirror.

M – Museo del Prado

Toinen vierailun arvoinen taidemuseo Madridissa on klassiseen kuvataiteeseen keskittyvä Museo del Prado. Tämän voisen jättimuseon kiertäminen melkein heti Centro de Arte Reina Sofian (katso kohta C) jälkeen oli ehkä pieni virhe, sillä kauneudestaan huolimatta en jaksanut keskittyä taideteoksiin enää kovin intensiivisesti. Itse asiassa nautin eniten taideopiskelijoiden seuraamista heidän jäljentäessään varmoin ottein klassikkotauluja omille kankailleen.

N – Nuha

Taisin Madridissa saada kevään ensimmäiset (ja toivottavasti viimeiset) allergiaoireet, sillä aivastuksia tuli välillä oikein sarjatulella ja nenäliinojakin kului runsaasti. Onneksi se ei menoa haitannut!

O – Onnellisuus

Kukapa sitä voisi olla onneton, kun vatsa on täynnä hyvää ruokaa, ruusut tuoksuvat ja kasvoja lämmittää Madridin aurinko?

P – Parque del Buen Retiro

Nyt on annettava Madridille kunniamaininta, siellä sijaitsevat nimittäin ehkä maailman ihanimmat puistot. Oma suosikkini, valtava Parque del Buen Retiro oli niin täynnä elämää, onnea ja rakkautta, etten saanut kaavittua kestohymyä naamaltani pois sitten millään. Puistossa voi soudella, nauttia piknikistä, kuunnella katusoittajan viulusovitusta My Way -kappaleesta, ihailla riikinkukkoja, istua penkillä, seurata tauluja maalaavia mummeleita tai oikeastaan mitä vain.

Q – Q:ta ei näkynyt

Palasin tuttuun tapaan varsin aikaisin hotellihuoneeni (katso kohta V) turvaan, joten en päässyt ihailemaan Madridia yövalaistuksessa. Muutenkin Maltan varsin varhaisiin auringonlaskuihin tottuneille ties kuinka myöhään jatkunut valoisuus oli kummastus. Miten sitä taas tottuu Suomen valoisiin kesäöihin?

R – Real Jardín Botánico

Kasvitieteellinen puutarha ei ollut täydessä kukassa vielä toukokuun puolessa välissä, mutta 1,5 euron hintaisen opiskelijalipun edestä siellä oli kyllä kukkia kuvattavana ja rauhallisia penkkejä istuttavana.

S – Sol

Tungeksivia turisteja, patsaita esittäviä katu"taitelijoita" (boring!) ja ruuhkaisia vaatekauppoja. Sol jätti minut varsin kylmäksi, vaikka osa katumuusikoista oli todella taitavia, ja eräästä ruokakaupasta sai rasiallisen sushia kahdella eurolla.

T – Teleférico

Matkaoppaista kannattaa aina tarkistaa lapsiperheille suositellut nähtävyydet, ne ovat usein parhaita. Kahden ja puolen kilometrin mittainen köysirata kulki Paseo de Pinto Rosalesista Casa de Campoon, ja maisemia mainostettiin Madridin parhaina. Menolippu maksoi neljä euroa, mutta minä pääsin takaisin ilmaiseksi, sillä koppiini laitettiin erehdyksessä espanjankielinen selostus menomatkalle. Enpä hirveästi ymmärtänyt. Paluumatkalla koinkin sitten hieman sekopäisiä hetkiä, kun ymmärsin, että nauhalla köysiradalle näkyvät rakennukset juttelevat. Hämmentävää. (Köysirata aukeaa puoliltapäivin, ja tuolloin kyytiä sai jonottaa kolmisen varttia. Eipä se kirjan (katso kohta L) kanssa matkaavaa haitannut, mutta jo kolmelta olisi pikkuiseen vaunuun päässyt kiipeämään jonottamatta.)

U – Upeat ruusutarhat

Opiskelija-asunnon ranskalainen parveke ei tarjoa kovin hyviä mahdollisuuksia viherpeukalolle, mutta kun minulla joskus on oma piha, haluan sinne ehdottomasti ruusutarhan. Maailman toiseksi romanttisin paikka on lempipuistoni (katso kohta P) ruusutarha. Myös Teleféricon lähtöpaikan lähettyvillä pääsee leikkimään ilmaiseksi Prinsessa Ruususta.

V – Village Apartments Madrid

Varasin hotellihuoneen vasta alle vuorokautta ennen lähtöäni, jotenkin se oli vain kaiken kiireen keskellä unohtunut. Osuin kuitenkin tällä kertaa vahingossa kultasuoneen, sillä noin 20 eurolla yöltä sain siistin huoneen Village Apartments Madrid -ketjuun kuuluvasta Babel Guesthousesta. Tavallisessa asuinrakennuksessa sijaitsevassa asunnossa oli neljä huonetta sekä jaettavaksi pikkuinen keittiö ja kylpyhuone. Hotellin netti toimi kuin unelma, pääsin ensimmäistä kertaa kuukausiin katsomaan suomalaisia televisio-ohjelmia.

W – Walking on sunshine

Madridissa kannattaa ehdottomasti kävellä niin paljon kuin mahdollista. Kuumana päivänä kylmä cola-tölkki käteen niin johan jaksaa. Jos välimatka tuntuu liian pitkältä, voi tietysti aina turvautua varsin toimivaan metroverkostoon.

X – X-tra lämmin

Tällä kertaa muistin levittää aurinkorasvaa nenänpäähän, mutta hiukseni muuttuivat noina aurinkoisina päivinä ainakin pari astetta vaaleammiksi.

Y – Yksinäinen reissaaja

Tämä oli tosiaan nyt toinen reissuni yksin. Enää ei jännittänyt yhtään niin paljon kuin ensimmäisellä kerralla Ateenassa. Itsevarmuuteni kasvoi huimasti, nyt tuntuu, että pystyn mihin vain.

Z – Zen-loma

Päätin, että tällä kertaa jättäisin tehoturreilun vähemmälle ja tekisin vain sitä mitä haluan, silloin kun haluan. To do -listaltani jäi siis kaksi museota kiertämättä enkä lopulta syönyt kertaakaan tapaksia. Mutta sepä ei haittaa, sillä juuri silloin kirjan lukeminen (katso kohta L) aurinkoisella penkillä (katso kohdat A, P ja R) sekä sushi nautittuna omassa hotellihuoneessa tuntuivat oikealta.

Å – Åke tai Åbo eivät liittyneet matkaani millään tavalla

Ä – Äidin muistutus

Olin jo hetkeksi heittänyt toivoni eurovaaleissa äänestämisen suhteen. Äitini kuitenkin muistutti viestillä vaaliuurnille menosta, joten päädyin loppujen lopuksi äänestämään ensimmäistä kertaa ulkomailla. Suomen suurlähetystössä oli mukava vaihtaa kuulumisia suomalaisen vaalivirkailijan kanssa.

Ö – Örveltäjät

Itse en voi tunnustaa örveltäneeni, mutta Solilla (katso kohta S) kaksi punkkarihenkistä pummia meinasi viinapäissään ottaa yhteen neljän poliisin kanssa. Liukenin paikalta ennen kuin selvisi mikä on aseista voittamattomin: kulkukoiran hampaat, poliisin pamppu vai puolityhjä viinapullo.

Mahtavaa maltalaista musiikkia

Riemuni oli käsinkosketeltavaa torstaina, kun sekä Malta että Suomi taistelivat tiensä Euroviisujen finaaliin. Illan kisakatsomoa odottaessani päätin vihdoin koostaa teille kuultavaksi omia suosikkejani maltalaiselta musiikkikentältä.

Ottakaa siis mukava asento tuoleissanne, seuraavia kappaleita ei kannata jättää kuuntelematta!





Aivan ensimmäinen tietoinen kosketukseni maltalaiseen musiikkiin tapahtui itse asiassa Euroviisujen ansiosta. Viime keväänä seurasimme siskoni kanssa Euroviisujen toisen semifinaalin sekä finaalin Lontoossa. Tiesin tuolloin jo saaneeni vaihtopaikan Maltalta, joten tulevan "kotimaani" ehdokas tietysti kiinnosti minua.

Pyhimysmäisesti hymyilevä Gianluca Bezzina (joka muuten työskentelee lääkärinä yliopiston viereisessä sairaalassa) ja ukulele sulattivat sydämeni, tälle kappaleelle olisin voinut suoda jopa koko kisan voiton. Enkä vähiten siitä syystä, että voiton ansiosta olisin voinut seurata Euroviisuja tänä keväänä livenä täällä Maltalla. Tämä on ehdotonta hyvänmielen musiikkia!





Euroviisuja tänä vuonna seuranneet saattavatkin tunnistaa tämän Firelight-yhtyeen kappaleen, joka itse asiassa avasi toisen semifinaalin. Kappale ja sen musiikkivideo ovat saaneet inspiraationsa sata vuotta sitten alkaneesta ensimmäisestä maailmasodasta. Kaikki eivät tuosta taistosta palanneet kotiin.

Muistakaapas te siellä Suomessa antaa äänenne Maltalle! Minun maltalaisesta puhelinnumerostani saattaa lähteä sitten vastavuoroisesti ääni Suomelle.





Dana McKeon valloitti minut täysin syntymäpäivänäni käsittämättömillä beatbox-taidoillaan. Tuo varsin miesvoittoinen laji on ehdottomasti tämän nuoren naisen hallussa, hän on sijoittunut varsin hyvin kansainvälisissä kilpailuissakin.





KulTural on bändi, jonka keikalta poistuin leuka maata laahaten. Päädyimme yhtyeen keikalle kantakuppilaamme, sillä kokoonpano kuulosti niin mielenkiintoiselta. Laulun ja beatboxin lisäksi yhtye käyttää kappaleissaan kitaraa, rumpuja, akustista viulua ja didgeridoota. Miten upeaa!

Yhtyeen kappaleet ovat maltankielisiä, joten niiden sanomasta minulla ei ole pienintäkään tietoa. Erikoiset soitinvalinnat, hyvä tunnelma ja etenkin tuo viulu sulattivat sydämeni, soitinhan itsekin aikoinani lähes kymmenen vuotta viulua.




The Busker on maltalaisista bändeistä se, jota olen kuunnellut eniten. Tähän videoon on koottu bändin tuore ep, mutta vanhempaakin tuotantoa on kuunneltavissa laajasti netissä.

Tutustuin bändiin sattumalta ESN:n järjestämässä bändi-illassa. Tuon illan jälkeen olen käynyt vielä toisella yhtyeen keikalla, ja toivon ehtiväni nähdä heidät vielä ainakin kerran ennen lähtöäni. Bändi on todella kova live-esiintyjä, ja jotenkin kappaleiden yleinen tunnelma sekä sanoitukset osuvat ja uppoavat.

Löysittekö oman suosikkinne näiden maltalaisten yhtyeiden joukosta? Joka tapauksessa luvatkaa pitää illalla peukkuja pystyssä Suomen lisäksi myös Maltalle.

Kyllä täällä opiskellaankin

Blogini perusteella elämä täällä Maltalla näyttää varmasti varsin lokoisalta. Yliopisto mainitaan vain sivulauseissa mukavien vierailujen ja matkustelun ollessa pääosassa. Mutta voi pojat, kyllä täällä opiskellaankin, etenkin näin lukukauden lähestyessä loppuaan.

Aion kirjoittaa tulevaisuudessa Maltalle saapuville vaihtareille vielä erillisen ohjepostauksen, mutta keskitytään nyt aluksi siihen, mitä minä täällä konkreettisesti opiskelen. Kuten tulette huomaamaan, suurin osa valitsemistani kursseista ei varsinaisesti liity omaan opiskelualaani, journalismiin, mutta ne ovat varmasti sitäkin hyödyllisempiä.

Postauksen kuvituksena muutamia otoksia kampukselta.

Varsinkin aluksi kampuksella meinasi eksyä koko ajan, sillä kaikki rakennukset muistuttavat toisiaan. Varsinainen labyrintti.

ANT1009 Anthropology and the Contemporary World (2 opintopistettä)

Fuksivuonnani keksin, että olisi mukava opiskella antropologiaa. Nuo kaukaiset haaveet palasivat mieleeni kurssivalintoja tehdessäni, ja nyt kevään ajan olen kuluttanut tunnin maanantai-illoistani antropologian luennoilla. Täytyy tunnustaa, että varsin kuivakkaa on ollut. Ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille suunnattu kurssi käy läpi asioita, joiden pitäisi mielestäni kuulua yliopisto-opiskelijan yleissivistykseen. Homo erectuksen ja homo sapiensin uskonnolliset tavat on käyty huolella läpi, parinvalinnasta puhuttaessa takarivin teinitytöt eivät puolestaan pystyneet hillitsemään kikatustaan.

Tällä hetkellä taistelen 2500 sanan loppuesseen parissa. Aiheeni on ihmisten käytöksen selittäminen sosiobiologian avulla.

EST2200 Contemporary Migration Issues Across the Mediterranean (History, Policy and International Law) (4 opintopistettä)

Tämä maahanmuuttoa, maastamuuttoa ja pakolaisuutta Välimerellä käsittelevä kurssi on yksi mielenkiintoisimmista kurssivalikoimassani, mutta tässä on yksi pieni ongelma. Kurssin puitteissa on järjestetty vain kolme luentoa, kaikki muut on peruttu yleensä alle vuorokautta ennen luentoa. Kuinka monena maanantaiaamuna olenkaan tajunnut asian istuessani tyhjässä luokkahuoneessa.

Noilla muutamilla luennoilla sekä päättötyöni parissa olen kuitenkin oppinut paljon mielenkiintoisia seikkoja EU-tasollakin puhuttavista ongelmista, joista kuumin taitaa edelleen olla veneellä Pohjois-Afrikasta saapuvat pakolaiset.

Kurssin läpäistäkseni palautan ensi viikolla 3000 sanan esseen, joka käsittelee seikkoja, jotka aiheuttavat muuttoliikettä Välimeren alueelta Euroopan unioniin.

IRL3021 Culture and International Relations (4 opintopistettä)

Kulttuuria ja kansainvälisiä suhteita käsittelevää kurssia opettava luennoitsija taitaa olla oma henkilökohtainen suosikkini. Journalistinakin työskennelleellä naisella tuntuu olevan käsittämättömän laaja verkosto ympärillään. Kiehtovista tarinoistaan ja ystävällisyydestään tunnettu luennoitsija olisi jopa vienyt ansioluetteloni maltalaisille lehdille, jos olisin niin halunnut. Ei tällaista taida tapahtua Suomessa?

Kansainvälisiä suhteita enemmän opiskelleille kurssi ei varmasti tarjoa kovinkaan paljon uutta tietoa. Minulle aihe on kuitenkin akateemisella tasolla vieraampi, joten en suinkaan ole istunut penkissäni haukotellen. Lisäksi olemme keskustelleet jonkin verran maltalaisesta kulttuurista ja tavoista, onhan kurssilla runsaasti vaihto-opiskelijoita. Kurssilla on piipahtanut myös muutamia vierailijaluennoitsijoita, joiden asiantuntijuuden avulla olemme päässeet tutustumaan muun muassa ulkomailla elävän, hämmentävän suuren, maltalaisjoukon elämään.

Vaikka kurssista ropisee vain neljä opintopistettä, työtä saa tehdä kuin kymmenen opintopisteen eteen. Kurssin lopussa pidämme kolmen hengen ryhmissä esitelmät aiheista, joista ryhmässä kirjoitetaan vielä 2000 sanan essee. Tämän lisäksi kesäkuussa häämöttää vielä tentti. Koska itse en ole maisemissa enää kesäkuun kuumuudessa, sain laitokselta erityisluvan korvata tentin 3000 sanan esseellä.

IRL5057 Media and Humanitarian Action (5 opintopistettä)

Tällä kurssilla puikoissa on sama luennoitsija kuin edellisellä esittelemälläni kurssilla. Tämä opintokokonaisuus on toinen valitsemistani maisteritason kursseista. Tuosta pienetä maltalaisten muodostamasta opiskelijaryhmässä monet työskentelevät hyväntekeväisyysjärjestöissä. Tämä kurssi pureutuukin näiden järjestöjen mediasuhteisiin, mutta hieman myös esimerkiksi journalistien etiikkaan kriisialueilla.

Kurssin puitteissa osallistumme toukokuun puolivälissä järjestettävään konferenssiin, jossa käsitellään yksin saapuvien, alaikäisten maahanmuuttajien ja pakolaisten tilannetta. Osa kurssisuoritustamme on portfolion kokoaminen konferenssia käsittelevistä lehdistömateriaaleista, jotka tuotamme itse. Lisäksi kurssin päätteeksi pitää – yllätys yllätys – kirjoittaa 3000 sanan essee (jonka aihetta emme ole muuten vieläkään saaneet).

Kampuksen kanttiinista kannattaa ostaa vain pastizzeja, lounassalaatit ja wrapit kannattaa käydä hakemassa alakerran putiikista. Kinnie-teltasta saa muuten erinomaista gelatoa.

IRL5063 Peacekeeping and Peacebuilding (5 opintopistettä)

Toinen valitsemistani maisteritason kursseista on koko opintopalettini raskastöisin. Seminaarimuotoisella kurssilla keskustelemme jokaisella tunnilla artikkelista, jonka olemme lukeneet etukäteen. Jokainen opiskelija joutuu myös tekemään yhdestä artikkelista esitelmän, joka avaa luennon keskustelun. Aiheesta pitää koostaa vielä 1500 sanan essee. Kurssin päättää tentti, johon en myöskään pääse osallistumaan. Odotan edelleen laitoksen erityislupaa, jotta voisin tentin sijaan loihtia kasaan 3000 sanan esseen.

Kurssi on huomattavasti teorialähtöisempi kuin etukäteen kuvittelin. En ole koskaan opiskellut mitään rauhanrakentamiseen etäisesikään liittyvää, joten aina välillä olen tuntenut jääväni ulkopuolelle keskusteluista, etenkin kun kello viiden jälkeen illalla pitkän päivän päätteeksi aivoni eivät enää toimi kovin hurjaa vauhtia englanniksi. Usein keskustelumme päättyvät ilman varsinaista lopputulosta, sillä emme ole päässeet yhteisymmärrykseen esimerkiksi termien määrittelyssä. Teoreettista hiustenhalkomista, josta ei tunnu kyllä juuri käytännöllistä hyötyä olevan. Tosin oman esitelmäni aihe, naisten turvallisuus, oli kyllä mielenkiintoinen, ja toivon saavani kirjoittaa esseen lasten turvallisuuteen liittyvistä ongelmista (esimerkiksi lapsisotilaista tai yksin sotaa pakenevista lapsista).

CST3181 Media Education (4 opintopistettä)

Tämän viimeisen varsinaisen kurssin jouduin valitsemaan kesken lukukauden yliopiston sääntöjen pakottaessa (selitän tämän tarkemmin Erasmus-opastuksessani). Kaikista kursseistani tämä on ehkä kaikkein turhauttavin. Luennoilla käy sekä viestinnän opiskelijoita että opettajiksi kouluttautuvia, joten opiskelijoiden kiinnostukset ja tieto-taito ovat hieman ristikkäiset. Ensimmäisellä luennollani käsittelimme muun muassa kuvakulmia sekä muita perusasioita, jotka olen kahlannut läpi jo fuksivuonnani (ellen jo sitä ennen). Luennoitsija ei myöskään ole kovin innostava, (hänen mielestään on esimerkiksi ihan hyväksyttävää näyttää varsin kuivakkaa luentovideota yli puoli tuntia putkeen. Miksi sitä nyt itse luennoitsisi, jos voi laittaa jonkun muun luennon pyörimään YouTubesta?) ja kuulin eräältä toiselta vaihtarilta, että hän on käyttänyt samoja kalvoja myös eräällä syksyn kurssilla.

Opintopisteet kilisevät tilille puolen tunnin esitelmän sekä samaa aihetta käsittelevän 3000 sanan esseen jälkeen.

DGP0502 Culture and Heritage

DegreePlus-kurssiani käsitteleviä kirjoituksia voi etsiä kätevästi oman aihesanan alta. Näistä tutkintoa täydentävistä, muille opinnoille vastapainoa antavista kursseista ei saa opintopisteitä. 15 euron maksulla tämän kurssin puitteissa pääsimme kuitenkin tutustumaan useisiin Maltan kulttuurin kannalta oleellisiin kohteisiin. Kuten ehkä muistatte, kaikki museot eivätolisi olleet vierailun arvoisia, mutta kurssin loppupuolella pääsimme käymään paljon mielenkiintoisemmissa kohteissa. Niistä lisää tulevissa postauksissa.

DegreePlus-ohjelmassa voi opiskella tämän kurssin lisäksi muun muassa valokuvausta, musiikkia, kieliä ja tanssia.

Kuten huomaatte, täällä saa nyt ranteet hellinä naputella esseitä kasaan. Pientä loppupaniikkia on ilmassa, sen takia kurssikuvaukseni ovat ehkä todellisuutta negatiivisemmat. Totta puhuakseni olen saanut käsitellä kursseilla asioita, joita en olisi koskaan pystynyt opiskelemaan Jyväskylässä. Etenkin Välimeren pakolaisongelmat sekä globaalillakin tasolla havaittavat maahanmuuton kysymykset ovat kiehtoneet minua todella paljon. Taitaa siis tuo opiskeluja koskeva vaihtotavoitteeni olla myös täyttymässä.

Näin Nasu matkustaa yksin

Elämäni aikana olen matkustellut jonkin verran, mutten koskaan aiemmin yksin. Mukana on aina ollut perhe, ystäviä, avomies tai sisko. Parhaimmillaan samassa seurueessa on ollut bussilastillinen kavereita.

Kirjasin vaihtotavoitteisiini, että haluaisin olla rohkea. Jännitän kummallisiakin juttuja etukäteen, ja välillä olen todellinen Nasu. Kaipuu ulkomaille yhdistettynä tähän tavoitteeseen muovaili ajatuksen matkustamisesta yksin. Kyllähän se jännitti, mutta oli se myös sen arvoista.

Jo ensimmäisenä päivänäni Ateenassa sain kokea kaikki hyvät puolet, joita yksin reissaavat ihmiset jaksavat aina korostaa. Sain nukkua juuri niin pitkät päiväunet kuin halusin. Sain pitää lounastauon silloin kun halusin ja siellä missä halusin. Missään vaiheessa ei tarvinnut jäädä odottamaan vessaa tai kahvikupillista etsivää ystävää, sain pitää pausseja silloin kun itse halusin. Yksinäinen reissaaja voi pysähtyä kuvaamaan milloin vain mielenkiintoista graffittia tai muuta yksityiskohtaa, eikä kukaan hermostu siitä.

Matkoilla herään mielelläni aikaisin. Yksin matkustaessani sain asettaa herätyskellon soimaan täsmälleen haluamaani aikaan. Jos silloin vielä väsytti, kukaan ei syyllistänyt minua pienestä torkutuksesta. Museoiden ystävänä sain myös kouluta niin monet näyttelyt kuin vain ikinä halusin. Tylsät osiot saatoin hyppiä huoletta yli, kun taas kiinnostavimpia näyttelyitä sain tutkia halutessani tunteja. Todella harvoin kaikkien reissaajien mielenkiinnot, toiveet ja tarpeet menevät niin hyvin yksiin, ettei kenenkään tarvitsisi tehdä kompromisseja.

Opin paljon myös itsestäni. Olen pitkään luullut olevani varsin tumpelo mitä suunnistamiseen tulee. Nyt kun olin itse vastuussa kulkemisestani, huomasin liikkuvani jo ensimmäisenä päivänä suuntavaistoni avulla jopa ilman karttaa. Normaalisti lomamatkoilla annan muiden huolehtia navigoinnista, enkä kiinnitä lainkaan huomiota mihin suuntaan milloinkin kuljemme. Kun nyt pitkästä aikaa napsautin sisäisen navigaattorini päälle, oli huojentavaa huomata sen edelleen toimivan (lapsena minulla oli pettämätön suuntavaisto, etenkin Muumimaailman labyrintissa).

Kulkukoirat lepäsivät raunioiden varjossa. Niitä eivät paljoa turistit kiinnostaneet.

Tämä kulkukissa puolestaan tutkaili kameran kanssa huitovaa turistia varsin tarkasti.

Tietysti matkakumppanin puute aiheuttaa myös tiettyjä ongelmia. Pimeän aikaan ei viitsi turhaa liikuskella, (ei sillä, yleensä olin jo nukkumassa pimeän laskeutuessa) ja hieman hämärälle kujalle eksyessä ei auttanut kuin kiristää kävelyvauhtia. Kukaan ei ollut auttamassa, kun pohdin mitä tietty ruoka pitää sisällään tai kun en ymmärtänyt turisteja naurattavan mansikkamyyjän toistelemaa suomenkielistä sanaa. Kun ei ole ketään keneltä kysyä, sitä voi huomata googlettavansa miten gyrosta syödään.

Jos itsestään haluaa muiston kameran muistikortille, täytyy aina etsiä joku vieras nappaamaan kuva. Tämä on ihan oma taiteenlajinsa, sillä suurin osa ihmisistä kavahtaa suurehkoa järjestelmäkameraa. Etenkään keski-ikäiset naiset eivät tunnu tietävän mitään valokuvaamisesta, kuvaa katsellessasi huomaat, että kaunis maisema on rajattu pois ja yläruumiisi lisäksi kuvassa näkyy betoniseinä.

Koska en ole kovin hyvä aloittamaan keskusteluja vieraiden kanssa, tarkoitti yksin matkaaminen varsin hiljaisia päiviä. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta juttelin vain asiakaspalvelijoiden kanssa. Heille ei puolestaan viitsi hehkuttaa juuri nähtyä turistikohdetta. Muistoja ei voi jakaa kenekään kanssa, ne ovat vain sinun.

Hieman omituinen paikka säilyttää vara-avaimia.

Tämän kuvan katsominen saa silmäni vilisemään.

Oli ehdottomasti yksi kevään parhaita päätöksiä lähteä Ateenaan itsekseni. Nämä ovat niitä kokemuksia, joita vaihdossa on helpompi kerätä kuin keskellä Suomi-arkea.

Veikkaan kuitenkin, että tulevaisuudessa tulen varaamaan matkani yhdessä jonkun rakkaani kanssa. Kun elämäänsä on onnistunut haalimaan niin monia mukavia ihmisiä, joiden kanssa matkustaa, tuntuu melkein tuhlaukselta lähteä reissuun yksinään.

Haikeat hyvästit – Ateena day 4

Viimeinen päiväni Ateenassa oli säiden suhteen varsin epävakainen. Aamupäivällä ylämäkiä sai kiivetä kirjaimellisesti hiki virraten, iltapäivällä taas satoi pariin otteeseen niin, että kadut oikein tulvivat.

Luovutettuani huoneeni, suuntasin kohti  Lykavitós kukkulaa, jolta aukeavia näkymiä olin kuullut kehuttavan. Kukkulan laelle olisi päässyt kiipeämällä, mutta päädyin itse matkustamaan lyhyen reitin eräänlaisella köysiradalla. Olin alunperin ajatellut, että tuon matkan aikana voisi jo ihailla edessään levittäytyvää maisemaa, mutta koko matka taittuikin tunnelissa. Samassa osastossa olleelle pikkupojalle kyyti oli varmasti elämys, mutta olisin kuitenkin ehkä itse säästänyt 3,5 euron paluulipun ja kävellyt alas, jos olisin tajunnut millaisesta kyydistä oli kyse.

Huipulla tuulee, mikä tietenkin tarkoittaa kiusallisia turistikuvia ja lenteleviä hiuksia.

Kukkulan päällä oli ravintola, kirkko sekä näköalatasanne. Näkymät olivat upeat, vasta kukkulan laella seisoessani ymmärsin, kuinka laajalle alueelle Ateena todellisuudessa levittäytyy. Omat seikkailuni olivat rajoittuneet vain murto-osalle tästä kaikesta.

Mitään kovin kummoista tekemistä tuolla kukkulan laella ei ollut. Aurinko suvaitsi kuitenkin näyttäytyä pilvien takaa, joten paluukyytiä odotellessani nautin vielä viimeisistä pääsiäislomani rauhallisista hetkistä.

Bongaa kuvasta Akropolis.

Liikenne oli hieman sekaisin. Tässä vaiheessa olin iloinen, että olin liikkeellä jalan, enkä joutunut tönöttämään ruuhkassa.

Paluumatkalla kukkulalta päätin tehdä vielä yllätysvierailun Bysantin ja kristinuskon museoon. Opiskelijakortilla tännekin pääsi ilmaiseksi. Museo oli rauhallinen, ryysiksestä ei tarvinnut kärsiä, vaan näyttelyesineitä sai tutkia aivan rauhassa. Suurimman vaikutuksen minuun tekivät upeat ikonit, joita museossa oli näytillä todella paljon.

Bysantin ja kristinuskon museo.

Iltapäivän ja alkuillan kulutin viimeisiä kauppoja kierrellen, ravintoloissa istuskellen ja kahvilassa kirjaa lueskellen. Olin viimeiseen asti varma, että jotain pahaa tulee tapahtumaan, eihän tämä matka nyt vain voinut mennä näin hyvin. Omista epäilyksistäni huolimatta minä sekä laukkuni saavuimme turvallisesti Maltalle puoli kahden aikaan yöllä. Seuraavana päivänä aamuluennolla sainkin kätkeä muutamia haukotuksia kämmeneni taakse.