Kreikkalaisena jumalattarena Akropolilla – Ateena day 2

Seuraavaksi on aika kiskaista vaatekaapin mukavin tooga päälle ja asettaa historianörtin paksusankaiset silmälasit nenälle. Luvassa on luultavasti Maltavastaajan laajin postaus ainakin mitä kuviin tulee.

Toinen päiväni Ateenassa oli pyhitetty kokonaan Akropoliksen sekä sen ympäristön kiertämiselle. Ostin aamulla 24 tunnin metrolipun neljällä eurolla. Tämä osoittautui jalkoja hieman säästäväksi, mutta lopulta varsin turhaksi ostokseksi. Antiikin ajan nähtävyydet olivat varsin pienellä alueella aivan kävelymatkan päässä hotelliltani.

Seuraavaksi todella arvokas vinkki sinulle opiskelija: älä missään tapauksessa jätä opiskelijakorttiasi kotiin! EU-maan opiskelijakortilla pääsee Ateenassa ellei nyt aivan kaikkiin niin ainakin suureen osaan historiallisista nähtävyyksistä sekä museoista ilmaiseksi. Ei edes haittaa, vaikket olisi aikanaan ostanut korttiisi lisänä tuota "kansainvälistä ominaisuutta", minun tapauksessani suurin osa työntekijöistä vilkuili vain kortin suomenkielistä puolta (voi raukat!).

Saavuin Akropolikselle jo yhdeksän aikaan välttääkseni pahimmat ruuhkat ja keskipäivän paahteen. Kiipeäminen kukkulan päälle oli tuona helteisenä päivänä hieman hikinen urakka, muttei perusturistillekaan liian rankka. Huipulle olivat päässeet jopa useat kainalosauvojen kanssa liikkuneet, ja rullailtiinpa raunioiden välissä yhtä eläkeläisnaista jopa pyörätuolilla.

Minussa on aina ollut vähän historianörtin vikaa, joten Akropoliksella kiertäminen oli minulle todella vaikuttava kokemus. On huumaavaa ajatella, että nämä rakennelmat ovat säilyneet tuhansien vuosien ajan. Että näitä samoja pylväitä ovat ihailleet ihmiset, joiden näkemys maailmasta on hyvin kaukana omastani. Jääkö meidän ajaltamme mitään yhtä pysyvää jälkipolvien ihailtavaksi (muovipussivuoret tietysti, mutta entä jotain hieman kauniimpaa)?

Herodes Atticuksen odeion oli vaikuttava näky, vaikka sitä saikin ihailla vain aitojen takaa.

Kuten sanottu, rakastan tätä muinaisen ja modernin Ateenan saumatonta liittoa.

Ateenan maamerkillä pyöri jo aamupäivällä varsin runsaasti turisteja, mutta ei onneksi niin paljon kuin olin ennalta pelännyt. Paikkoja sai kierrellä rauhassa, ja pilleihinsä hanakasti puhaltelevat vartijat pitivät huolen siitä, ettei tyhminkään turisti käyttänyt muinaismuistoa penkkinään.

Propylaian eli Akropolikselle johtavan porttikäytävän luona parveili niin paljon turisteja, että turistikuvistani tuli kirjaimellisesti kuvia turisteista.

Parthenonilla konservointityöt hieman pilasivat näkymiä. Opastekylttien mukaan itse asiassa monet Akropoliksen rakennelmien vahingot ovat aiheutuneet vanhoista konservoinneista. Täytyy toivoa, että nykytieto on jo näissä asioissa oikeassa, ettei vuonna 2014 tehtyjä virheitä jouduta korjaamaan vuosikymmenten päästä.

Ateenassa on helppoa tuntea itsensä kreikkalaiseksi jumalattareksi. Maksimekko vain päälle ja hiukset rennosti kiinni.

Dionysoksen teatteri Akropoliksen huipulta katsottuna.

Törmäsin muuten tämän kuvan ottaneeseen pariskuntaan sattumalta seuraavana päivänä museokierroksellani. Mikä todennäköisyys siihenkin on Ateenan kokoisessa kaupungissa etenkin kun en normaalisti muista kenekään kasvoja?

Erektheion kuuluisine pylväineen.

Akropolis-museo on rakennuksena varsin moderni, avara ja valoisa.

Kierreltyäni Akropoliksella pari tuntia, suuntasin askeleeni kohti Akropolis-museota, jonne on koottu tuolta pyhältä paikalta löytyneitä patsaita ja muita aarteita. Sisäänpääsy oli ilmainen opiskelijakortilla. Modernin museon sisällä oli helppo tutustua varsin kattavaan kokoelmaan, sillä läpi museon oli merkitty selvästi reitti, joka kulki kaikkien näyttelysalien läpi. Täällä ei siis tarvinnut kulkea tyhmänä samojen huoneiden läpi etsiessään tietä seuraavaan kerrokseen (tällaistakin tapahtui minulle, ei tosin tänä toisena päivänäni Ateenassa).

Roomalainen agora ei ollut yhtä vaikuttava kuin alkuperäinen agora.

Lounassalaatin jälkeen siirryin kävellen kohti muita alueella sijaitsevia muinaismuistoja. Jos olisin joutunut maksamaan joka paikkaan sisäänpääsymaksun, olisin luultavasti keskittänyt energiani vain Akropoliksen ja agoran kierämiseen. Nyt kun raha ei ollut esteenä, saatoin huoletta piipahtaa vähän vaatimattomammillakin paikoilla. Kiersin päivän aikana siis myös roomalaisen agoran, Hadrianin kirjaston ja Zeus Olympioksen temppelin.

Tuulien torni.

Vehreän muinaisen agoran keskellä kohoaan näyttävänä uudelleen rakennettu Attaloksen stoa.

Muinaisen agoran alue oli valtava ja vaikuttava. Puistomaisena levittäytyvällä alueella on useita rakennuksia ja raunioita, joten kauniina päivänä siellä voi viettää vaikka pari tuntia kierrellen. Alueen hallitsevin rakennelma on Attaloksen stoa, joka rakennettiin muinaiseen komeuteensa uudelleen 1950-luvulla. Väritystään lukuun ottamatta se on kuin suoraan siirretty menneisyydestä nykyaikaan. Pilareiden välissä kulkiessa saattoi melkein kuulla antiikin Kreikan filosofien keskustelut ja kauppiaiden myyntipuheet.

Tämä upea rakennus jätti minut pohtimaan tällaisten muinaisten paikkojen kohtaloa. Uudelleen rakennetussa, alkuperäiselle uskollisessa rakennuksessa saattoi aistia mennen ajan tunnelman paljon konkreettisemmin kuin pelkkien raunioiden keskellä. Mutta toisaalta, eikö ajan hampaan tulisikin näkyä näissä vuosituhansia vanhoissa rakennuksissa? Tuskinpa kukaan lähtisi rakentamaan koko muinaista agoraa sen entisaikojen loistoon. Ottaisin mielelläni kommenttiboksiin mielipiteitä muinaisten kohteiden kunnossapidossa. Missä menee konservoinnin raja?

Attaloksen stoassa oli myös pieni museo. Tämä patsas kiinnitti huomioni. Onko tuo Weetos-muron näköinen pallero miehen leuassa parta?

Onnellinen turisti Zeus Olympioksen temppelillä.

Päivä oli antoisa, mutta todella uuvuttava. Varhaisen illallisen jälkeen raahustin hotellille tuntien itseni hieman vähemmän kreikkalaiseksi jumalattareksi kuin aamulla. Hieman punoittavat olkapäät muistuttivat, että ihan tavallisia turisteja tässä vain ollaan.

Puistorakkautta ensisilmäyksellä – Ateena day 1

Kylläpä melkein kolmen viikon pääsiäisloman jälkeen tämä arkeen palaaminen tuntuu raskaalta. Asiaa ei helpota lainkaan se, että viime yönä nukuin vain nelisen tuntia ennen aamuluentoani, sillä lentoni Ateenasta saapui Maltalle vasta puoli kahden aikaan yöllä.

Vaikka arki tuntuukin nyt varsin stressaavalta, (viimeinen kuukausi on pian pyörähtämässä käyntiin ja minun pitäisi kirjoittaa vielä yli 15 000 sanaa akateemista englantia) oli lomalla kyllä mukavaa. Sain nauttia kahden suomalaisen ystäväni seurasta täällä Maltalla ja vielä loman lopuksi pääsin seikkailemaan yksikseni Ateenaan. Pitkä viikonloppu Kreikan pääkaupungissa jätti jälkeensä mukavia muistoja sekä juntisti punottavat olkapäät ja niskan. Kyllä minä sen aurinkorasvan pakkasin mukaan, mutta..

Lentoni Ateenan lähti torstain ja perjantain välisenä yönä, perillä se oli hieman kolmen jälkeen. Katsoin parhaaksi viettää nuo muutamat tunnit ennen aamua turvallisesti lentokentällä, keskustaan suhaaminen pimeällä ei juuri houkuttanut. Saapumiseni tuohon antiikin arvokkuutta huokuvaan kaupunkiin ei ollut kovin hohdokas, takana oli vuorokauden valvominen, enkä selviä siitä enää yhtä kunnialla kuin nuoruuteni kuoroleireillä. Metrossa sain olla tarkkana, etten reissaisi oman asemani ohitse.

Vaatimaton hotellihuoneeni,

Alun perin suunnittelin varaavani sängyn hostellista jaetusta dormista, mutta sitten iski pupu pöksyyn. Ensimmäisessä aivan yksin tehdyssä ulkomaanmatkassa oli jo tarpeeksi jännittämistä, stressitasoni olisivat olleet varmasti huipussaan, jos olisin vielä pohtinut huonetovereitani etukäteen.

Ateenassa harjoittelun suorittanut ystäväni varoitti minua Omonian alueesta, siellä ei kuulemma tee mieli eksyä sivukaduille. Vaikka kuvittelin olleeni varsin tarkkaavainen hotellia valitessani, varaamani Hotel Elite sijaitsi vain muutaman korttelin päässä Omonian aukiosta. Kaikeksi onneksi hotelli oli kuitenkin ison kadun varrella, enkä joutunut kertaakaan kaduilla kulkiessani uhkaavaan tilanteeseen. Tosin olenkin matkustaessani "aikaisin ylös, aikaisin petiin" -tyyppiä, joten pimeällä en ulkona edes kulkenut.

Huoneeni parvekkeelta avautui näkymä naapuritalon seinää koristaneeseen graffitiin.

Huoneeni oli yllätyksekseni varsin siisti ja mukava. Liikenteen ääni kuului tosin varsin hyvin huoneeseen, joten herkkäuniselle suosittelen korvatulppia. Peseytymiseen toivat omat haasteensa se, että kylppärissä ei ollut suihkuverhoa tai -koppia. Yritä siinä sitten pestä hiuksia kastelematta koko huonetta. Myös vessan vetäminen oli aina pieni operaatio, ja kylppärin irtonaista ilmanvaihtokanavaa en halunnut edes vilkaista.

Mutta kaiken kaikkiaan alle 20 euron hintaan yöltä tämä oli varsin kelvollinen hotelli. Saavuin hotellille yhdeksältä aamulla ja sain huoneeni avaimet heti käteeni! Kahden tunnin päiväunien jälkeen olin myös sen verran virkistynyt, että jaksoin lähteä samoilemaan kaupungin katuja.

Näitä keltaisia takseja tuntui välillä olevan liikenteessä enemmän kuin muita autoja yhteensä. Ateenassa minua muuten viehättää suunnattomasti se, kuinka uusi ja vanha limittyvät keskenään. Vanhoja raunioita voi bongata vähän jokaisesta kadunkulmasta, joskus jopa vaatekaupan lasilattian alta.

Helteinen päivä ja pieni matkaväsymys saivat minut jotenkin erityisen tunteelliseksi. Syödessäni lounasleipääni puistossa, tunsin olevani todella onnekas, että minulla on mahdollisuus matkustaa näin. Kuinka onnellinen olinkaan, että olin pienestä epäröinnistä huolimatta varannut lentoliput vain itselleni. Liikutuksen kyyneliin asti en sentään saanut itseäni ajettua, mutta pölvästin onnellista hymyä väläyttelin kaikille vastaantulijoille.

En asettanut päivälle mitään suurempia tavoitteita, sillä vireystasoni ei tosiaan ollut kovin korkealla. Kaupungilla harhaillessani päädyin sattumalta keskuspuiston porteille. Pakko sano, että tuosta puistosta tuli heittämällä yksi parhaista paikoista, joissa olen matkoillani käynyt.

Puisto oli vihreä ja rehevä, puut levittivät oksiaan polkujen ylle ja pienet purot solisivat. Hieman ammattitaitoisempi ornitologi olisi varmasti voinut bongata puistosta useammankin lintulajin, minä keskityin vain nauttimaan niiden laulusta.

Ihastumiseni tähän puistoon saattaa johtua täysin Maltalla viettämistäni kuukausista. Täällä ei kasva puita turhan tiheään, joten tuollainen tunnelmallinen puisto tuntui pitkästä aikaa todella kutsuvalta. Lisäksi siellä tuoksui kesä ja mummola. Jos asuisin Ateenassa, viettäisin kaiken vapaa-aikani tuolla. Perustaisin sinne ehkä myös toimistoni ja nukkuisin yöni jonkin tiheän pensaan katveessa.

Puistossa oli myös pieni eläintarha. Mitään kovin eksoottisia eläimiä siellä ei ollut, pääosin lintuja sekä pupuja. Muutama vähän isompikin eläin tosin vietti päiväänsä häkeissään. Aikuisille ei mitenkään kovin kummoinen paikka, mutta lapset ja lapsenmieliset (minä!) saattavat seurailla eläimien menoa pitempäänkin.

Tässä häkissä oli selvästi yksi kuningas.

Kuten kuvasta näkyy, olin ehtinyt tehdä ensimmäisen täsmäiskuni H&M:n liikkeeseen. Kolmen kuukauden tauon jälkeen nuo putiikit tuntuivat tutun turvallisilta, mutta samalla hieman eksoottisilta. Itse asiassa ainoat vaateostokseni tein tässä Ruotsin lahjassa maailmalle.

Ehdottomasti leveimmän hymyn kasvoilleni loihtivat nämä kilpikonnat. Kilpparit kiipeilivät toistensa päälle käydessään hidastahtista taistelua parhaista paikoista aurinkoisilla kivillä. Menoa ei haitannut sekään, että välillä pulu istahti kilven päälle patsastelemaan.

Lapsena halusin yhdessä vaiheessa kilpikonnan lemmikiksi. Tosin omalla haavelistalla oli kuivalla maalla majaileva yksilö.

Riemullani ei ollut rajoja, kun onnistuin bongaamaan yhden puiston alueella vapaana liikkuvista maakilpikonnista. Kaveri ylitti pokkana kävelytietä matkallaan lehvistön varjoisaan huomaan.

Puistovisiitin jälkeen päivä kuluikin kauppoja kierrellen ja ravintoloissa istuen. Täytyyhän jokaiseen lomapäivään nyt ainakin yksi jäätelötauko mahtua, eikö. Hotellille palasin joskus seitsmeän jälkeen. Unta ei tarvinnut odotella, ja nukuinkin onnellisena kellon ympäri.

Ensimmäinen Akropolis-bongaus.

Monastirakin aukiolla riitti turisteja. Tämä kyseinen ihmisjoukko keskittyi katsomaan tanssiesitystä.

Kauhusta kankeana kalmistossa

Mdinan vieressä sijaitsevan Rabatin kaupungin alla risteilee laaja katakombien verkosto. Roomalaiset lait kielsivät hautaamisen kaupungin sisälle, minkä vuoksi Mdinassa kuolleet ihmiset haudattiin kaupungin muurien ulkopuolelle. Pyhän Paavalin katakombit ovat ensimmäiset ja laajimmat merkit kritisinuskosta Maltalla.

Katakombeista on auki vain pieni osa, mutta hieman aavemaisen tunnelman voi aistia jo näissä muutamissa kolkoissa huoneissa. Akustiikan vuoksi oppaan esitelmää oli vaikea kuulla, joten oma visiittini katakombeissa jäi oikeastaan fiilistelyn tasolle. Ilmeisesti ruumiit on kuitenkin asetettu niille tehtyihin lokeroihin, jotka on suljettu esimerkiksi laatalla. Joissain näistä lokeroista oli jäljellä vielä kivinen tyyny.

Nämä kuvat eivät vangitse katakombien uniikkia tunnelmaa, mutta yrittäkää kuvitella se mielessänne. Hämärästi valaistuilla, kapeilla käytävillä pelkäsin välillä eksyväni tai törmääväni vuosisatoja sitten kuolleeseen vainajaan. Näissä maanalaisissa käytävissä mielikuvitus lähtee varmasti laukkaamaan. En suosittele kohdetta klaustrofobiasta kärsiville, kapeiden käytävien lisäksi paniikkia voivat aiheuttaa varsin matalalla olevat katot.

Mitä: St. Paul's Catacombs
Missä: St. Agatha Street, Rabat
Milloin: Päivittäin klo 9.00-17.00

Mitä se maksaa: Aikuiset 4 €, nuoret (12-17 v.), vanhukset (60-) ja opiskelijat 3,5 €, lapset (6-11 v.) 2,5 €. Hieman tyyriimpään hintaan voi ostaa myös yhteislipun, joka oikeuttaa visiittiin myös Rabatin muissa nähtävyyksissä.
Miten sinne pääsee: Katakombit sijaitsevat lyhyen kävelymatkan päässä Rabatin bussipysäkeiltä.