perjantai 9. toukokuuta 2014

Kyllä täällä opiskellaankin

Blogini perusteella elämä täällä Maltalla näyttää varmasti varsin lokoisalta. Yliopisto mainitaan vain sivulauseissa mukavien vierailujen ja matkustelun ollessa pääosassa. Mutta voi pojat, kyllä täällä opiskellaankin, etenkin näin lukukauden lähestyessä loppuaan.

Aion kirjoittaa tulevaisuudessa Maltalle saapuville vaihtareille vielä erillisen ohjepostauksen, mutta keskitytään nyt aluksi siihen, mitä minä täällä konkreettisesti opiskelen. Kuten tulette huomaamaan, suurin osa valitsemistani kursseista ei varsinaisesti liity omaan opiskelualaani, journalismiin, mutta ne ovat varmasti sitäkin hyödyllisempiä.

Postauksen kuvituksena muutamia otoksia kampukselta.

Varsinkin aluksi kampuksella meinasi eksyä koko ajan, sillä kaikki rakennukset muistuttavat toisiaan. Varsinainen labyrintti.

ANT1009 Anthropology and the Contemporary World (2 opintopistettä)

Fuksivuonnani keksin, että olisi mukava opiskella antropologiaa. Nuo kaukaiset haaveet palasivat mieleeni kurssivalintoja tehdessäni, ja nyt kevään ajan olen kuluttanut tunnin maanantai-illoistani antropologian luennoilla. Täytyy tunnustaa, että varsin kuivakkaa on ollut. Ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille suunnattu kurssi käy läpi asioita, joiden pitäisi mielestäni kuulua yliopisto-opiskelijan yleissivistykseen. Homo erectuksen ja homo sapiensin uskonnolliset tavat on käyty huolella läpi, parinvalinnasta puhuttaessa takarivin teinitytöt eivät puolestaan pystyneet hillitsemään kikatustaan.

Tällä hetkellä taistelen 2500 sanan loppuesseen parissa. Aiheeni on ihmisten käytöksen selittäminen sosiobiologian avulla.



EST2200 Contemporary Migration Issues Across the Mediterranean (History, Policy and International Law) (4 opintopistettä)

Tämä maahanmuuttoa, maastamuuttoa ja pakolaisuutta Välimerellä käsittelevä kurssi on yksi mielenkiintoisimmista kurssivalikoimassani, mutta tässä on yksi pieni ongelma. Kurssin puitteissa on järjestetty vain kolme luentoa, kaikki muut on peruttu yleensä alle vuorokautta ennen luentoa. Kuinka monena maanantaiaamuna olenkaan tajunnut asian istuessani tyhjässä luokkahuoneessa.

Noilla muutamilla luennoilla sekä päättötyöni parissa olen kuitenkin oppinut paljon mielenkiintoisia seikkoja EU-tasollakin puhuttavista ongelmista, joista kuumin taitaa edelleen olla veneellä Pohjois-Afrikasta saapuvat pakolaiset.

Kurssin läpäistäkseni palautan ensi viikolla 3000 sanan esseen, joka käsittelee seikkoja, jotka aiheuttavat muuttoliikettä Välimeren alueelta Euroopan unioniin.



IRL3021 Culture and International Relations (4 opintopistettä)

Kulttuuria ja kansainvälisiä suhteita käsittelevää kurssia opettava luennoitsija taitaa olla oma henkilökohtainen suosikkini. Journalistinakin työskennelleellä naisella tuntuu olevan käsittämättömän laaja verkosto ympärillään. Kiehtovista tarinoistaan ja ystävällisyydestään tunnettu luennoitsija olisi jopa vienyt ansioluetteloni maltalaisille lehdille, jos olisin niin halunnut. Ei tällaista taida tapahtua Suomessa?

Kansainvälisiä suhteita enemmän opiskelleille kurssi ei varmasti tarjoa kovinkaan paljon uutta tietoa. Minulle aihe on kuitenkin akateemisella tasolla vieraampi, joten en suinkaan ole istunut penkissäni haukotellen. Lisäksi olemme keskustelleet jonkin verran maltalaisesta kulttuurista ja tavoista, onhan kurssilla runsaasti vaihto-opiskelijoita. Kurssilla on piipahtanut myös muutamia vierailijaluennoitsijoita, joiden asiantuntijuuden avulla olemme päässeet tutustumaan muun muassa ulkomailla elävän, hämmentävän suuren, maltalaisjoukon elämään.

Vaikka kurssista ropisee vain neljä opintopistettä, työtä saa tehdä kuin kymmenen opintopisteen eteen. Kurssin lopussa pidämme kolmen hengen ryhmissä esitelmät aiheista, joista ryhmässä kirjoitetaan vielä 2000 sanan essee. Tämän lisäksi kesäkuussa häämöttää vielä tentti. Koska itse en ole maisemissa enää kesäkuun kuumuudessa, sain laitokselta erityisluvan korvata tentin 3000 sanan esseellä.



IRL5057 Media and Humanitarian Action (5 opintopistettä)

Tällä kurssilla puikoissa on sama luennoitsija kuin edellisellä esittelemälläni kurssilla. Tämä opintokokonaisuus on toinen valitsemistani maisteritason kursseista. Tuosta pienetä maltalaisten muodostamasta opiskelijaryhmässä monet työskentelevät hyväntekeväisyysjärjestöissä. Tämä kurssi pureutuukin näiden järjestöjen mediasuhteisiin, mutta hieman myös esimerkiksi journalistien etiikkaan kriisialueilla.


Kurssin puitteissa osallistumme toukokuun puolivälissä järjestettävään konferenssiin, jossa käsitellään yksin saapuvien, alaikäisten maahanmuuttajien ja pakolaisten tilannetta. Osa kurssisuoritustamme on portfolion kokoaminen konferenssia käsittelevistä lehdistömateriaaleista, jotka tuotamme itse. Lisäksi kurssin päätteeksi pitää yllätys yllätys kirjoittaa 3000 sanan essee (jonka aihetta emme ole muuten vieläkään saaneet).

Kampuksen kanttiinista kannattaa ostaa vain pastizzeja, lounassalaatit ja wrapit kannattaa käydä hakemassa alakerran putiikista. Kinnie-teltasta saa muuten erinomaista gelatoa.


IRL5063 Peacekeeping and Peacebuilding (5 opintopistettä)

Toinen valitsemistani maisteritason kursseista on koko opintopalettini raskastöisin. Seminaarimuotoisella kurssilla keskustelemme jokaisella tunnilla artikkelista, jonka olemme lukeneet etukäteen. Jokainen opiskelija joutuu myös tekemään yhdestä artikkelista esitelmän, joka avaa luennon keskustelun. Aiheesta pitää koostaa vielä 1500 sanan essee. Kurssin päättää tentti, johon en myöskään pääse osallistumaan. Odotan edelleen laitoksen erityislupaa, jotta voisin tentin sijaan loihtia kasaan 3000 sanan esseen.

Kurssi on huomattavasti teorialähtöisempi kuin etukäteen kuvittelin. En ole koskaan opiskellut mitään rauhanrakentamiseen etäisesikään liittyvää, joten aina välillä olen tuntenut jääväni ulkopuolelle keskusteluista, etenkin kun kello viiden jälkeen illalla pitkän päivän päätteeksi aivoni eivät enää toimi kovin hurjaa vauhtia englanniksi. Usein keskustelumme päättyvät ilman varsinaista lopputulosta, sillä emme ole päässeet yhteisymmärrykseen esimerkiksi termien määrittelyssä. Teoreettista hiustenhalkomista, josta ei tunnu kyllä juuri käytännöllistä hyötyä olevan. Tosin oman esitelmäni aihe, naisten turvallisuus, oli kyllä mielenkiintoinen, ja toivon saavani kirjoittaa esseen lasten turvallisuuteen liittyvistä ongelmista (esimerkiksi lapsisotilaista tai yksin sotaa pakenevista lapsista).



CST3181 Media Education (4 opintopistettä)

Tämän viimeisen varsinaisen kurssin jouduin valitsemaan kesken lukukauden yliopiston sääntöjen pakottaessa (selitän tämän tarkemmin Erasmus-opastuksessani). Kaikista kursseistani tämä on ehkä kaikkein turhauttavin. Luennoilla käy sekä viestinnän opiskelijoita että opettajiksi kouluttautuvia, joten opiskelijoiden kiinnostukset ja tieto-taito ovat hieman ristikkäiset. Ensimmäisellä luennollani käsittelimme muun muassa kuvakulmia sekä muita perusasioita, jotka olen kahlannut läpi jo fuksivuonnani (ellen jo sitä ennen). Luennoitsija ei myöskään ole kovin innostava, (hänen mielestään on esimerkiksi ihan hyväksyttävää näyttää varsin kuivakkaa luentovideota yli puoli tuntia putkeen. Miksi sitä nyt itse luennoitsisi, jos voi laittaa jonkun muun luennon pyörimään YouTubesta?) ja kuulin eräältä toiselta vaihtarilta, että hän on käyttänyt samoja kalvoja myös eräällä syksyn kurssilla.

Opintopisteet kilisevät tilille puolen tunnin esitelmän sekä samaa aihetta käsittelevän 3000 sanan esseen jälkeen.



DGP0502 Culture and Heritage

DegreePlus-kurssiani käsitteleviä kirjoituksia voi etsiä kätevästi oman aihesanan alta. Näistä tutkintoa täydentävistä, muille opinnoille vastapainoa antavista kursseista ei saa opintopisteitä. 15 euron maksulla tämän kurssin puitteissa pääsimme kuitenkin tutustumaan useisiin Maltan kulttuurin kannalta oleellisiin kohteisiin. Kuten ehkä muistatte, kaikki museot eivätolisi olleet vierailun arvoisia, mutta kurssin loppupuolella pääsimme käymään paljon mielenkiintoisemmissa kohteissa. Niistä lisää tulevissa postauksissa.

DegreePlus-ohjelmassa voi opiskella tämän kurssin lisäksi muun muassa valokuvausta, musiikkia, kieliä ja tanssia.


Kuten huomaatte, täällä saa nyt ranteet hellinä naputella esseitä kasaan. Pientä loppupaniikkia on ilmassa, sen takia kurssikuvaukseni ovat ehkä todellisuutta negatiivisemmat. Totta puhuakseni olen saanut käsitellä kursseilla asioita, joita en olisi koskaan pystynyt opiskelemaan Jyväskylässä. Etenkin Välimeren pakolaisongelmat sekä globaalillakin tasolla havaittavat maahanmuuton kysymykset ovat kiehtoneet minua todella paljon. Taitaa siis tuo opiskeluja koskeva vaihtotavoitteeni olla myös täyttymässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ehdota postausaihetta, esitä kysymyksiä ja kerro omia ajatuksiasi! Tutut, liittäkää kommenttiinne omat nimenne, jotta tiedän, ketkä sieltä ruudun toiselta puolelta seuraavat reissuani.