perjantai 2. toukokuuta 2014

Massiivinen museomaraton – Ateena day 3

Sunnuntai alkoi Ateenassa hieman sateisissa merkeissä. Se ei minua juuri haitannut, sillä olin suunnitellut viettäväni päivän museoita kierrellen. Päivän kuluessa kaipasin useaan otteeseen Maltalle jättämiäni lenkkareita, on meinaan rankkaa työtä tuo museoiden koluaminen.

National Historical Museum

Ensimmäiseksi suuntasin National Historical Museumia kohti. Olin kävellyt sattumalta rakennuksen ohi ensimmäisenä päivänäni Ateenassa, ja huomasin, että sunnuntaisin tuonne museoon on ilmainen sisäänpääsy. Luultavasti sinne pääsisi opiskelijakortilla ilmaiseksi muinakin päivinä, mutta tuota seikkaa en vielä perjantaina matkaohjelmaa suunnitellessani tiennyt.

Museo keskittyi Kreikan historiaan 1400-luvulta toiseen maailmansotaan asti. Museossa oli varsin hiljaista puoli tuntia sen aukaisemisen jälkeen, joten esineisiin sai tutustua rauhassa. Sanottava on, että kyseessä ei ole mielenkiintoisin näkemäni museo, mutta opinpahan paljon uutta Kreikan historiasta. Aiemmin tietoni kyseisestä maasta ovat rajoittuneet antiikin aikaan sekä viime vuosien talousvaikeuksiin.

National Archaeological Museum

Puolilapäivin suuntaisin askeleeni kohti arkeologista museota. Museo oli valtava, niin fyysisteltä kooltaan kuin kokoelmiltaan. Opiskelijakorttia vilauttamalla pääsi tännekin ilmaiseksi.

Museon suuri koko loi akuutin jalkakivun lisäksi muitakin ongelmia. Näyttelysalit olivat pienehköjä ja niitä oli lukemattomia samassa kerroksessa. Suunnistaminen tuolla oli siis suhteellisen hankalaa, etenkin kun satunnaisista kartoista ei voinut katsoa ehdotettua reittiä läpi kokoelmien. Etsiessäni reittiä yläkertaan jouduin kävelemään ensimmäisen kerroksen uudestaan ympäri. Jatkuva järkevimmän reitin pohtiminen hieman nakersi elämystä.



Zeusta tai Poseidonia esittävä patsas oli varsin vaikuttava ilmestys

Yllätyksekseni Egyptiä käsittelevä osio kiinnosti minua kaikista eniten. Tuon muinaisen kulttuurin tavat ja esineet ovat toki aina kiehtoneet minua, mutta tuntui silti jotenkin väärältä nauttia Ateenassa enemmän museon Egypti- kuin Kreikka-osastosta.



Jockey of Artemision



Jotenkin näiden patsaiden kuvaaminen innosti minua todella paljon. Yleensä museoissa keskityn nauttimaan näyttelyistä ihan paljain silmin, mutta tällä kertaa hyvin valaistuja patsaita ja niiden langettamia varjoja oli kiehtovaa tarkastella kameran etsimen läpi.

Kyllä on jo muinoin tiedetty, että nainen voi käyttää vaikka kenkää apunaan epäilyttävien hyypiöiden hätistelyssä.


Näiden ruukkujen edessä sisäinen historianörttini heräsi. Juuri näitä tutkailtiin koulussa kirjoista, nyt tiirailen niitä ihan livenä!

Massiivinen museomaraton vei minulta voimat niin tehokkaasti, että myöhäisen lounaan jälkeen suuntasin hotellille jo puoli kuuden aikaan. Chick lit -kirja kädessä ja sipsipussi toisessa oli hyvä nauttia viimeisestä illastani Ateenassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ehdota postausaihetta, esitä kysymyksiä ja kerro omia ajatuksiasi! Tutut, liittäkää kommenttiinne omat nimenne, jotta tiedän, ketkä sieltä ruudun toiselta puolelta seuraavat reissuani.