torstai 1. toukokuuta 2014

Herää pahvi, viimeistä viedään!

Eräänä iltana Ateenassa en saanut unta. Takaraivossani pyöri kuva vinhaa vauhtia kääntyilevistä kalenterin sivuista. Toukokuu, vaihtoni viimeinen kuukausi, on alkamassa.

Tiesin jo etukäteen, että huhtikuu tulisi vilahtamaan ohi hurjaa vauhtia. Lähes kolmen viikon pääsiäisloma kavereiden kyläilyineen sekä Ateenan matkoineen painoi pikakelausnapin pohjaan. Silti huhtikuun loppuminen tuli jotenkin yllätyksenä. Enää neljä viikkoa ja yksi päivä, niin istun lentokoneessa matkalla Suomeen.


1. Maalit kasvoissa ja paikallinen kalja kädessä ennen rugby-peliä. (Selvisi muuten taas, etten siedä olutta.) / 2. Ihana syntymäpäivälahja saapui luokseni Suomesta asti, / 3. Sokerisia herkkuja Mansikkafestivaaleilla. / 4. Maltavastaaja on edelleen hieman hämillään rugbyn säännöistä ja taktiikoista.

Olen tähän asti saanut pidettyä pääni ihmeen hyvin kasassa. En ole kärsinyt järjettömästä koti-ikävästä enkä ahdistunut vaihtoni rajallisuudesta. Nyt nuo tunteet tuntuvat vellovan päälleni noiden ensimmäisten kolmen kuukaudenkin edestä. Tavallaan haluaisin päästä jo kotiin avomiehen, perheen ja ystävieni luokse. Pyöräilemään kesäisen kaupungin katuja, syömään uuniruokia ja elämään sitä omaa, tavallista elämääni. Toisaalta suren vaihdon loppumista. Hyvästien sanominen niin monille upeille ihmisille sekä tietenkin ihastuttavalle Maltalle kauhistuttaa jo etukäteen.

1. Hieman jänittyneenä odottelin ensimmäisen juoksukisani alkamista. / 2. Kaksi ystävääni saapui Maltalle Suomesta, ja sehän tarkoitti tietysti pitkiä keskusteluita drinkkien äärellä. / 3. Uskaltauduin myös kokeilemaan kalapedikyyriä. / 4. Kolmen suklaan kakku oli niin hyvää, että jo pelkän kuvan näheminen saa veden kielelle.

Tuona unettomana iltana Ateenassa kirjoitin muistikirjaani kaksi listaa. Ensimmäiseen kirjasin postausideat, joita en ole vielä ehtinyt toteuttaa. Listan pituudesta päätellen tämä blogi tulee päivittymään pitkään sen jälkeenkin kun olen palannut Suomeen. Toinen lista on vielä ensimmäistä pidempi: Asiat, jotka haluan tehdä ennen kuin palaan Suomeen. Olen täydentänyt listaa vielä täällä Maltalla, ja tällä hetkellä siinä on yli 50 kohtaa. Hengästyttävä määrä. Osa tavoitteista on pieniä, kuten tietyn ravintolan testaaminen tai Malta-haalarimerkkien ostaminen. Toiset vaativat hieman enemmän aikaa, kuten eräillä raunioilla vieraileminen Gozolla.

Ahdistavimmaksi kohdaksi tuolla to do -listallani nousi ehdottomasti koulutehtävien suorittaminen. Aion kirjoittaa vielä erillisen postauksen valitsemistani kursseista, mutta sanottakoon sen verran, että helpolla ei täällä opiskeluista pääse. Ensimmäinen kuudesta laajasta esseestäni valmistui tällä viikolla. Viiden esseen lisäksi minun pitäisi nyt toukokuun aikana ahertaa vielä yksi ryhmätyö, portfolio sekä esitelmä. Miten ihmeessä ehdin tehdä kaiken sen, mitä oikeasti haluan tehdä ja siihen päälle vielä kaikki tämä? Ahdistus ja suomalaisten kirjatenttien kaipuu on suuri.

1. Ateenan huipulla. / 2. Olen syönyt Maltalla mansikoita enemmän kuin normaalisti kahtena kesänä Suomessa. / 3. Herkkuhetki Ateenassa viimeisen päivän kunniaksi. / 4. Vierailin vihdoinkin naapurissa sijaitsevalla farmilla.

Yritän nyt kuitenkin tsempata itseni takaisin siihen samaan henkiseen tilaan, jossa olen koko vaihtoni ollut. Kaikki kyllä järjestyy, kunhan keskityn positiivisiin asioihin. Kuukauden aikana ehdin tehdä vielä vaikka mitä, ja kerrankin olen aloittanut tehtävien tekemisen ennen kuin deadline on kuumottavan lähellä. Lähteminen Maltalta merkitsee tietysti yhden aikakauden loppumista, mutta toisaalta se tarkoittaa myös palaamista omaan, ihanaan elämääni. Suomessa minua odottaa kaikkien yllä mainitsemieni ihanuuksien lisäksi mielenkiintoinen työpaikka sekä ensimmäinen kesäni Jyväskylässä. Voisi sitä huonomminkin mennä.

Tässä kuussa luvassa on siis paljon kirjoittamista, mutta myös hauskanpitoa. Olen merkinnyt kalenteriini jo ainakin yhden keikan, kahdet venebileet sekä matkan Madridiin. Viimeinen kuukauteni Maltalla ei ainakaan ole yhtään huonompi kuin kolme ensimmäistä!

1. Vielä kerran kreikkalainen jumalatar -lookki. / 2. Frozen yogurt kera Oreo-murusten. / 3. Lähes kyyneliin asti liikuttanut lounas Ateenassa. / 4. Lomakynteni, jotka näyttivät siltä, että lapsi olisi villiintynyt glitterliiman kanssa.

Ps. Kuka tunnistaa googlettamatta, mistä postauksen otsikko on kähvelletty? 

2 kommenttia:

  1. hei voisiko muuten kyseessä olla se Hugo-peli? toi otsikkohomma siis :D emt! ja nyt taas kommenttia tänne--sattuko toi kalapedikyyri??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hugostapa hyvinkin ;) Ei se sattunut, kutitti enemmänkin. Olin varautunut jonkinlaiseen kipuun, mutta enemmän se oli sellaista kutittelua ja kihelmöintiä. Isommat kalat tietysti tuntuivat enemmän kuin pienet.

      Poista

Ehdota postausaihetta, esitä kysymyksiä ja kerro omia ajatuksiasi! Tutut, liittäkää kommenttiinne omat nimenne, jotta tiedän, ketkä sieltä ruudun toiselta puolelta seuraavat reissuani.