Huimapäät tulivuorella

Varatessamme matkaa Sisiliaan päässäni jyskytti yksi ajatus: pakko päästä Etnalle. En ole aiemmin käynyt tulivuorella, joten visiitti olisi ehdottomasti bussissa kököttämisen. Lisäksi olen aina pitänyt paikkojen tutkimisesta lintuperspektiivistä, Etnalta se onnistui erityisen hyvin.

Etnalle järjestetään lukuisia patikointi- ja seikkailuretkiä. Tällaiseen opastettuun kierrokseen saa kuitenkin upotettua helposti useita kymmeniä euroja, joten päädyimme omatoimimatkailuun. Etnalle lähtee bussi päivittäin Catanian linja-autoasemalta, aivan paikallisbussien pysäkkien läheisyydestä. Bussilippu täytyy käydä ostamassa etukäteen pienestä kahvilasta laitureiden läheltä, ohjeita kannatta kysyä etenkin maastopyörien kanssa bussia odottavilta, sillä he ovat takuuvarmasti menossa Etnalle. Bussikyyti Etnalle ja takaisin Cataniaan maksaa 6,6 euroa henkilöltä.

Istuimme linja-autossa vajaat kaksi tuntia välillä poimien lisää alamäkipyöräilijöitä kyytiin. Flunssaisille tai muuten herkkäkorvaisille varoituksena: korvat menevät tuolla matkalla varsin helposti lukkoon. Bussi vei meidät 1900 metrin korkeuteen, missä sijaitsi pieni turistikylä matkamuistomyymälöineen ja ravintoloineen.

Matkamuistomyymälöistä voi ostaa postikorttien lisäksi myös vaatteita, jos oma varustus ei riitä Etnan viileään ilmastoon.

Etukäteen meitä oli varoitettu, että Etnalla on todellä kylmä. Nuo varoitukset eivät olleet lainkaan turhia. Lähes Suomen kesän lämpötilalukemiin tottuneille Etnan luminen ja tuulinen sää oli varsin kova paikka. Tarpeeksi kerroksia siis päälle, niin siellä selviää!

Tuosta turistirysästä on mahdollisuus päästä köysiradalla aina 2500 metriin asti. Hieman huojuvat hissit eivät varmasti ole korkeanpaikankammoisen unelmapaikka, mutta voin kyllä itse suositella tuota reissua täydestä sydämestäni. Edestakaisen kyydin saa 30 eurolla, halvemmalla olisi toki päässyt esimerkiksi kävelemällä alas. Samasta kojusta olisi voinut ostaa myös autokyydin köysiradan yläpäästä aina Etnan huipulle, mutta 60 euroa tuntui opiskelijabudjetissa hieman liian suurelta sijoitukselta. Hyvät näkymät oli tuolta 2500 metristäkin.

Hissimatka kesti alle 20 minuuttia. Pari kertaa hissi pysähtyi yllättäen jääden heilumaan tyhjyyden päälle. Silloin jännitti.

Olimme varustautuneet päiväretkelle lämpimien kerrosten lisäksi varsin sporttisilla vaatteilla. Lenkkarit jalassa pieni lumihankikaan ei haitannut. Kauhulla katsoin turisteja, jotka olivat saapuneet kinosten keskelle avokkaat jaloissaan.

Köysiradan päätepisteeltä saa muuten vuokrattua itselleen lämpimän toppatakin muutamalla eurolla, jos kylmä yllättää.

Suomalainen sekosi lumen keskellä. Suomen talvi jäi minulta tänä vuonna kokematta, joten jälleennäkeminen lumen kanssa oli iloinen.

Etnan välittömässä läheisyydessä on yllättävän paljon asutusta. Minä en haluaisi asua niin lähellä tulivuorta. Vaikka purkauksista varoitetaankin nykyään hyvissä ajoin, tuntuisi elämä varsin epävarmalta, jos koko ajan pitäisi olla valmis lähtemään evakkoon.

Tällaisilla luultavasti maailmanlopunkin kestävillä autoilla olisi päässyt aivan Etnan huipulle yli kolmeen kilometriin.

Kuin taivaassa olisi.

Ennen paluumatkaa nautimme vielä kaakaot kahvilassa. Paluumatkalla hissimatka kului jo rentoutuen, ei putoamista peläten.

Ravintoloita tuolla Etnan rinteillä tosiaan riittää, mutta olimme tällä kertaa pakanneet omat eväät mukaan. Pienen hengähdys- ja ruokatauon jälkeen suuntasimme ravintoloiden läheisyydessä sijaitseville kraatereille.

Silvestri-kraaterille oli todella helppo kävellä, mäet olivat varsin loivia ja polut tiiviiksi tallottuja.

Silvestri-kraateri.

Näissä maisemissa on jotain kiehtovaa mystiikkaa.

Seuraavaksi otimme suunnaksi Silvestri-kraaterin vieressä sijatisevan Crateri del 2001. Opastekyltin mukaan huipulle kiipeäminen kestää 20 minuuttia, mutta flunssan runtelemat keuhkoni meinasivat estää tuon kipuamisen kokonaan. Reitti oli paljon edellistä raskaampi, nousu oli jyrkkää ja jalan alla luistava hiekka teki kiipeämisestä haastavan urakan.

Noin 20 minuutin armottoman puuskuttamisen ja lukuisten lepotaukojen jälkeen pääsimme kuitenkin huipulle. Tunne oli kuin huimapäisimmillä vuorenvalloittajilla.

Silvestri suuremmalta kraaterilta katsottuna.

Lumen ja mustan kiviaineksen muodostamat kuviot ovat todella kauniita.

Saapuessame kraaterille siellä oli vain kaksi muuta turistia. Rankempi nousu pitää laiskimmat turistit poissa, joten huipulla oli hyvä pitää rauhassa pieni evästauko.

Alas kraaterilta menimme polun sijaan oikotietä pitkin. Jyrkässä alamäessä kivien rullaillessa jalkojen alla ei juuri tarvinnut askeleita ottaa. Jos haluat liukua mäeltä alas, pidä kuitenkin huoli siitä, etten vyörytä kiviä kanssaturistiesi päälle.

Nämä kivet pyörivät hyvin jalan alla. Paluumatka alas sujui kuin surffaten.

Paluubussi Cataniaan lähti ravintoloiden luota puoli viideltä. Bussikuski ei tainnut juuri jarrutella hurjissa alamäissä, sillä olimme Cataniassa tunnin ajomatkan jälkeen. Nopea laskeutuminen aiheutti sen, etten kuullut oikealla korvallani käytännössä mitään useaan päivään. Nyt yli viikon päästä matkastamme korvani alkavat vihdoin olla kunnossa ja kuuloni palautunut.

Mielestäni Etna on kaikille Sisiliaan, etenkin Catanian suuntaan, matkaaville ehdoton must see -kohde. Ehkä seuraavalla kerralla seikkailen aina tulivuoren huipulle asti, kuka tietää.