Kreikkalaisena jumalattarena Akropolilla – Ateena day 2

Seuraavaksi on aika kiskaista vaatekaapin mukavin tooga päälle ja asettaa historianörtin paksusankaiset silmälasit nenälle. Luvassa on luultavasti Maltavastaajan laajin postaus ainakin mitä kuviin tulee.

Toinen päiväni Ateenassa oli pyhitetty kokonaan Akropoliksen sekä sen ympäristön kiertämiselle. Ostin aamulla 24 tunnin metrolipun neljällä eurolla. Tämä osoittautui jalkoja hieman säästäväksi, mutta lopulta varsin turhaksi ostokseksi. Antiikin ajan nähtävyydet olivat varsin pienellä alueella aivan kävelymatkan päässä hotelliltani.

Seuraavaksi todella arvokas vinkki sinulle opiskelija: älä missään tapauksessa jätä opiskelijakorttiasi kotiin! EU-maan opiskelijakortilla pääsee Ateenassa ellei nyt aivan kaikkiin niin ainakin suureen osaan historiallisista nähtävyyksistä sekä museoista ilmaiseksi. Ei edes haittaa, vaikket olisi aikanaan ostanut korttiisi lisänä tuota "kansainvälistä ominaisuutta", minun tapauksessani suurin osa työntekijöistä vilkuili vain kortin suomenkielistä puolta (voi raukat!).

Saavuin Akropolikselle jo yhdeksän aikaan välttääkseni pahimmat ruuhkat ja keskipäivän paahteen. Kiipeäminen kukkulan päälle oli tuona helteisenä päivänä hieman hikinen urakka, muttei perusturistillekaan liian rankka. Huipulle olivat päässeet jopa useat kainalosauvojen kanssa liikkuneet, ja rullailtiinpa raunioiden välissä yhtä eläkeläisnaista jopa pyörätuolilla.

Minussa on aina ollut vähän historianörtin vikaa, joten Akropoliksella kiertäminen oli minulle todella vaikuttava kokemus. On huumaavaa ajatella, että nämä rakennelmat ovat säilyneet tuhansien vuosien ajan. Että näitä samoja pylväitä ovat ihailleet ihmiset, joiden näkemys maailmasta on hyvin kaukana omastani. Jääkö meidän ajaltamme mitään yhtä pysyvää jälkipolvien ihailtavaksi (muovipussivuoret tietysti, mutta entä jotain hieman kauniimpaa)?

Herodes Atticuksen odeion oli vaikuttava näky, vaikka sitä saikin ihailla vain aitojen takaa.

Kuten sanottu, rakastan tätä muinaisen ja modernin Ateenan saumatonta liittoa.

Ateenan maamerkillä pyöri jo aamupäivällä varsin runsaasti turisteja, mutta ei onneksi niin paljon kuin olin ennalta pelännyt. Paikkoja sai kierrellä rauhassa, ja pilleihinsä hanakasti puhaltelevat vartijat pitivät huolen siitä, ettei tyhminkään turisti käyttänyt muinaismuistoa penkkinään.

Propylaian eli Akropolikselle johtavan porttikäytävän luona parveili niin paljon turisteja, että turistikuvistani tuli kirjaimellisesti kuvia turisteista.

Parthenonilla konservointityöt hieman pilasivat näkymiä. Opastekylttien mukaan itse asiassa monet Akropoliksen rakennelmien vahingot ovat aiheutuneet vanhoista konservoinneista. Täytyy toivoa, että nykytieto on jo näissä asioissa oikeassa, ettei vuonna 2014 tehtyjä virheitä jouduta korjaamaan vuosikymmenten päästä.

Ateenassa on helppoa tuntea itsensä kreikkalaiseksi jumalattareksi. Maksimekko vain päälle ja hiukset rennosti kiinni.

Dionysoksen teatteri Akropoliksen huipulta katsottuna.

Törmäsin muuten tämän kuvan ottaneeseen pariskuntaan sattumalta seuraavana päivänä museokierroksellani. Mikä todennäköisyys siihenkin on Ateenan kokoisessa kaupungissa etenkin kun en normaalisti muista kenekään kasvoja?

Erektheion kuuluisine pylväineen.

Akropolis-museo on rakennuksena varsin moderni, avara ja valoisa.

Kierreltyäni Akropoliksella pari tuntia, suuntasin askeleeni kohti Akropolis-museota, jonne on koottu tuolta pyhältä paikalta löytyneitä patsaita ja muita aarteita. Sisäänpääsy oli ilmainen opiskelijakortilla. Modernin museon sisällä oli helppo tutustua varsin kattavaan kokoelmaan, sillä läpi museon oli merkitty selvästi reitti, joka kulki kaikkien näyttelysalien läpi. Täällä ei siis tarvinnut kulkea tyhmänä samojen huoneiden läpi etsiessään tietä seuraavaan kerrokseen (tällaistakin tapahtui minulle, ei tosin tänä toisena päivänäni Ateenassa).

Roomalainen agora ei ollut yhtä vaikuttava kuin alkuperäinen agora.

Lounassalaatin jälkeen siirryin kävellen kohti muita alueella sijaitsevia muinaismuistoja. Jos olisin joutunut maksamaan joka paikkaan sisäänpääsymaksun, olisin luultavasti keskittänyt energiani vain Akropoliksen ja agoran kierämiseen. Nyt kun raha ei ollut esteenä, saatoin huoletta piipahtaa vähän vaatimattomammillakin paikoilla. Kiersin päivän aikana siis myös roomalaisen agoran, Hadrianin kirjaston ja Zeus Olympioksen temppelin.

Tuulien torni.

Vehreän muinaisen agoran keskellä kohoaan näyttävänä uudelleen rakennettu Attaloksen stoa.

Muinaisen agoran alue oli valtava ja vaikuttava. Puistomaisena levittäytyvällä alueella on useita rakennuksia ja raunioita, joten kauniina päivänä siellä voi viettää vaikka pari tuntia kierrellen. Alueen hallitsevin rakennelma on Attaloksen stoa, joka rakennettiin muinaiseen komeuteensa uudelleen 1950-luvulla. Väritystään lukuun ottamatta se on kuin suoraan siirretty menneisyydestä nykyaikaan. Pilareiden välissä kulkiessa saattoi melkein kuulla antiikin Kreikan filosofien keskustelut ja kauppiaiden myyntipuheet.

Tämä upea rakennus jätti minut pohtimaan tällaisten muinaisten paikkojen kohtaloa. Uudelleen rakennetussa, alkuperäiselle uskollisessa rakennuksessa saattoi aistia mennen ajan tunnelman paljon konkreettisemmin kuin pelkkien raunioiden keskellä. Mutta toisaalta, eikö ajan hampaan tulisikin näkyä näissä vuosituhansia vanhoissa rakennuksissa? Tuskinpa kukaan lähtisi rakentamaan koko muinaista agoraa sen entisaikojen loistoon. Ottaisin mielelläni kommenttiboksiin mielipiteitä muinaisten kohteiden kunnossapidossa. Missä menee konservoinnin raja?

Attaloksen stoassa oli myös pieni museo. Tämä patsas kiinnitti huomioni. Onko tuo Weetos-muron näköinen pallero miehen leuassa parta?

Onnellinen turisti Zeus Olympioksen temppelillä.

Päivä oli antoisa, mutta todella uuvuttava. Varhaisen illallisen jälkeen raahustin hotellille tuntien itseni hieman vähemmän kreikkalaiseksi jumalattareksi kuin aamulla. Hieman punoittavat olkapäät muistuttivat, että ihan tavallisia turisteja tässä vain ollaan.