Monissa asioissa Malta on hintatasoltaan
huomattavasti Suomea halvempi. Suosittelen siis rohkeasti vierailuja etenkin
pikkuisiin kahviloihin ja ravintoloihin, niiden hintataso jaksaa yllättää minut
kerta toisensa jälkeen.
Kävimme viikko sitten tutustumassa
poikaystäväni kanssa Mdinaan. Tarkoituksemme oli nauttia ilmaisesti jousitrion
konsertista, mutta koska emme löytäneet konserttipaikkaa, päätimme vain
kuljeskella ympäri Mdinan ja sen naapurikaupungin Rabatin katuja.
Maltalla perunalastut kuuluvat useisiin annoksiin. |
Lounaspaikkaa etsiessämme harhailimme
sattumalta pikkuisella sivukujalla sijaitsevaan Toffee & Co. -kahvilaan.
Herttainen kuppila on rakennettu kahteen kerrokseen. Alakerta näyttää
hyllyineen ja makeisineen ennemminkin kioskilta, mutta pikkuisten
kierreportaiden yläpäässä aukeaa kaunis parvi, jossa herkullisista ruoista
pääsee nauttimaan pienten pöytien ääreen.
Söimme kahvilassa myöhäisen lounaan.
Tilauksemme sisälsi wrap-aterian, ricotta-pinaattipiirakkaa, kaksi pulloa
vettä, kahvin, kaakaon ja palan suklaakakkua. Yhteensä nuo kaikki herkut
maksoivat 10,1 euroa. Herttaisen henkilökunnan ja suussasulavan ruoan ansiosta
saatamme palata paikalle vielä uudelleen ennen kuin poikaystäväni palaa
takaisin Suomeen.
Mitä:Toffee & Co. -kahvila
Missä: Triq Santu Wistin, Rabat
Milloin: Ma: 10-21, ti: 13-21, ke-to: 10-21, pe-la: 9-1, su: 9-21.
Miten sinne pääsee: Kahvila sijaitsee lähellä Rabatin bussipysäkkejä.
Missä: Triq Santu Wistin, Rabat
Milloin: Ma: 10-21, ti: 13-21, ke-to: 10-21, pe-la: 9-1, su: 9-21.
Miten sinne pääsee: Kahvila sijaitsee lähellä Rabatin bussipysäkkejä.
Vitsit mitä herkkuja! Nam nam :)
VastaaPoistaTäällä on joka kahvilassa niin upeita ja halpoja herkkuja tarjolla, että pelkään pyöriväni täältä pallona takaisin Suomeen toukokuun lopussa ;)
Poista